Vesa Itkonen hallituksen puheenjohtajaksi

13.01.2020

Metsäkonepalvelu Oy:n hallituksen puheenjohtaja vaihtui. Teollisuusneuvos Mikko Rysä ilmoitti hyvissä ajoin kuluneen puheenjohtajakauden jäävän hänen viimeisekseen. Hän luovutti puheenjohtajan tehtävät Metsäkonepalvelun varsinaisessa yhtiökokouksessa viime viikonloppuna.

Järjestäytymiskokouksessaan yhtiön hallitus valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Vesa Itkosen. Hän on ollut yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2009 saakka. Itkosella on pitkä kokemus logistiikka-alalta. Hän on toiminut mm. Haanpaan toimitusjohtajana sekä erilaisissa johtotehtävissä Samat Groupissa.

Mikko Rysä toimi yhtiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005 alkaen. Kiitospuheessaan toimitusjohtaja Timo Tolppa korosti Rysän merkitystä yhtiön kehittämisessä:

- Mikon puheenjohtajakaudella strategiatyö ja hallitustyöskentely ovat ottaneet valtavan kehitysaskeleen eteenpäin. Mikko on puheenjohtajana haastanut ja tukenut toimivaa johtoa. Hänen henkilökohtaisella työpanoksellaan on valtava merkitys yhtiön kasvutarinalle.

Kiitämme Mikko Rysää yhteisistä vuosista ja yhtiön eteen tehdystä työstä.

01.09.2020Timo Tolppa eläkkeelle
04.08.2020Loppukesän korjuukatsaus
04.08.2020Janne Märkälä aloitti toimitusjohtajana
20.07.2020Koronaepidemia - tilannepäivitys
18.06.2020Nimitysuutinen
28.05.2020Kevään korjuukatsaus
19.05.2020Avoin työtehtävä: operaatioesimies
09.04.2020Toimisto suljettu 9.4-22.4
06.04.2020Janne Märkälästä Metsäkonepalvelu Oy:n uusi toimitusjohtaja
23.03.2020Uusia toimenpiteitä (COVID-19-epidemia)

Siirry arkistoon »